ke 12.7.2023 klo 19.30, Sointula

Lopunajan viihdeorkesteri on Joensuussa 2019 perustettu erikoisfolk-yhtye. Viime vuoden Popkadun Katutähtikisan voittajat ovat jättäneet patterivahvistimet kotiin, ja aikovat tykitellä syksyllä 2023 julkaistavan esikoistäyspitkän kappaleita aivan oikeilla vehkeillä. Setti tulee myös sisältämään yhtyeen klassisempaa puolta eli suomalais-ugrilaista balkkaninhumppaa, metsäreggaeta, folk-rockia, lopunajan valssia ja looppereiden veivaamista. Viihdeorkesterin keikoilla on mahdollisuus tanssia, kuten myös nuokkua silmät kiinni lyriikoiden asettamia kysymyksiä pohtien.

Yhtyeen muodostavat Santeri Sihvonen (kitara ja laulu), Joonas Pihlaja (puhaltimet etc.), Jimi Lehtijoki (basso) ja Esa-Pekka Turunen (perkat).