Suomenruotsalaisia säveliä keskellä Joensuuta

Yksi vuoden 2017 Popkadun tarjonnan pikanteista erikoismausteista on joukko suomenruotsalaisia esiintyjiä. Tiistain Popkamu-klubi on saanut otsikokseen Suomenruotsalaisten naisten ilta ja kulttiyhtye Sotta ja Pytty / Sås o Kop esiintyy torstaina niin LastenPopissa kuin illan Popkamu-klubillakin.

Suomenruotsalaisen ohjelmakokonaisuuden taustalla on Popkadun saama lisärahoitus Svenska Kulturfondenilta ja Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fondenilta.

Kolmen suomenruotsalaisen naisen ilta

Popkamu-illan aloittaa Usi Riikonen ensiesityksellään Bellman serverat av Usi, jossa kuullaan ruotsalaisrunoilija C. M. Bellmanin sävelmiä yhdessä muusikko Taavi Kervisen kanssa. Helsinkiläislähtöinen Riikonen on joensuulaisten tuntema kansan- ja maailmanmusiikkivaikuttaja, jonka yhtyeitä ovat Trollfolk, Tuhmat tädit ja Sisaruet-kuoro. Kaksikielisenä hän on perheineen myös Joensuun ainoita suomenruotsalaisia.

Iltaa jatkavalle turkulaiselle Marianne Maansille Popkamu-keikka on ensimmäinen kosketus Popkatuun.
“Luvassa on suomenruotsalaista kansanmusiikkia viululla ja laululla. Metsien, niittyjen ja saariston musiikkia”, Maans tiivistää. Hän kertoo pitävänsä erityisesti vanhoista viulusävelmistä, jotka nykykorvalla kuultuina vievät menneeseen, muinaisiin aikoihin, joissa on hieman villiä ja kesyttämätöntä sekä herkkyyttä ja voimaa.

Kamuklubi-Illan päättävä Juulia Salonen Trio soittaa kesän ainoan keikkansa juuri Popkadulla. Trion keulahahmo Juulia Salonen veikkaa keikan olevan täynnä tunnetta.
“Illan kappalemme ovat suomenkielisiä ja kertovat hetkistä, jolloin arkimaailman keskelle repeää jotain mystistä, metsä ja meri tuoksuu”, Salonen kuvailee. Luvassa on myös ruotsinkielisiä duokappaleita Marianne Maansin kanssa.

Kansanmusiikin konkareita ja opettajia haastatellessaan mieleen juolahtavat väkisinkin hiljattaiset myllerrykset Joensuun musiikkikoulutuksen kentällä – Karelia-ammattikorkeakoulu lakkautti koko musiikin koulutusohjelmansa viime vuonna. Nyt amk-tasoista kansanmusiikin koulutusta on tarjolla enää Kokkolassa.

“On todella ikävä asia, että koulutusohjelma lakkautettiin Joensuussa” Marianne Maans toteaa. “Kenttä kuitenkin elää aina jatkuvassa muutoksessa. Toimijat löytävät toivottavasti uusia väyliä ja kanavia toiminnalleen.” Popkadun kansanmusiikkipainotteiset Popkamu-klubit ovat omalla tavallaan merkki siitä, että musiikki elää ja virtaa vahvana väylissään.

Kahden miehen kulttibändi

Pasi Hiihtolan ja Peik Stenbergin mudoostama Sotta ja Pytty / Sås o kop esiintyy torstaina 13.7. sekä LastenPopissa että illan Popkamu-klubilla. Monipuolinen yleisö on yhtyeelle tuttua.

“Olemme oikeastaan aina esiintyneet kaikenlaisille yleisöille pohjalta vauvasta vaariin. Suomenruotsalaisissa piireissä meillä on eräänlainen kulttistatus ja melkein kaikki tuntevat meidän biisit”, Stenberg kertoo. Jo yli 20 vuotta keikkaillut yhtye on tehnyt keikkoja niin lastentarhoissa, opiskelijabileissä kuin 50-vuotisjuhlissakin.

Popkamu-keikka on yhtyeen ensimmäinen Joensuussa, mikä tuo Stenbergin mukaan oman jännityksensä. Luvassa on pääosin suomenkielisiä kappaleita, mutta mukaan sujahtanee myös jokunen ruotsinkielinen fraasi tai kertsi.

 

Tutustu esiintyjin tarkemmin Popkadun ohjelma-sivulla

Suomenruotsalaisten naisten ilta -tapahtuma Facebookissa

Popkamu-klubit Facebookissa