Sebastian Leino

Aikataulu julkaistaan kevään aikana

Joensuulainen kulttuurin monitoimimies Leo Sebastian Leino on soittanut eri kokoonpanoissa yli 20 vuoden ajan. 2016 julkaistu Aika päästää irti -albumi niputti yhteen Leinon uran varrella kirjoittamia melodisia poprock kappaleita.

Nykyään viisihenkisenä toimiva yhtye pitää yleisön tunnelmallisessa otteessaan tuhansien keikkakilometrien tuomalla kokemuksella. Lasiterassin pimenevään iltaan on odotettavissa murean ja kermaisen soundin siivittämänä myös uutta materiaalia, jota yhtye on studion uumenissa talven aikana työstänyt. Harvakseltaan keikkalevaa yhtyettä ei kannata näissä karkeloissa missata.

Yhtyeen kokoonpano:
Jari Lappalainen, lyömäsoittimet
Heikki Marttila, Kitara
Tuomas Tahvanainen, basso
Tuomas Pippola, Kitara & laulu
Sebastian Leino, Laulu & perkussiot