Alieu Kamara

Aikataulu julkaistaan kevään aikana

Vuoden 2018 lopulla keikkailun aloittaneen joensuulaisen loopperiartistin käsissä perinteinen kansanmusiikki ja elektroninen tanssimusiikki sulavat yhteen ennennäkemättömällä tavalla. Alieun musiikkissa kuullaan vaikutteita mm. Skandinavian ja Balkanin alueen musiikkiperinteistä. Soittimina nähdään akustisia soittimia, kuten huuliharppuja ja huiluja, sekä syntetisaattoreita. Ainutlaatuista esiintymisestä tekee myös se, että hän soittaa kaikki soittimet livenä käyttäen apunaan rumpukonetta ja loopperia, jonka avulla toistaa soittoaan lavalla.