Keiju tekee eteeristä runoräppiä ja lauluja melankolisella otteella, genrellistä rajattomuutta vaalien. Artistin alkuvuodesta julkaisemalla ounasjoki EP -debyytillä kuullaan muun muassa räppiä, rnb-vaikutteista alt-poppia, muistoja, unia, päihteitä, jäähilejuomaa, poutaa ja ikiroutaa, kuksa sekä kalmanperho.
Kesällä julkaistavalla Keijun rap-mixtapella päästään kuulemaan myös humoristisempaa ja pilke silmäkulmassa kirjoitettua lyriikkaa, josta esimakua antaa esimerkiksi keväällä julkaistu single kalervo palsa.