Aiemmin julkaistujen Teatteriravintolan sisäpihan ja Kuunari Elinan klubien lisäksi Popkatu-viikon ohjelma täydentyy nyt myös tutuilla festarin osa-alueilla, joita ovat Toripop, Alanko katutähdeksi -kilpailu, Rytmipuisto ja Lastenpop. Festivaali järjestetään 12.–15. heinäkuuta Joensuun kaupunkikeskustassa.
Torilavalla nähdään tänä vuonna esiintyjiä kahtena päivänä, kun Virta goes Popkatu -nimellä kulkeva Toripop tanssittaa kaupunkilaisia ydinkeskustassa keskiviikkona ja torstaina. Kaupunkikeskustayhdistys Virta järjestää tänä vuonna Toripopin osana Popkadun ohjelmaa. ”Virran uusi yhteistyö Popkadun kanssa mahdollistaa tapahtuman kehittymisen myös tuleviksi vuosiksi kaupunkikeskustassa”, Virran toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen kommentoi. Myös Popkatu-yhdistyksen puheenjohtaja Venla Mutanen komppaa tätä: ”Yhteistyössä on enemmän voimaa ja mahdollisuuksia rikastaa kaupunkikulttuuria. Toripop on myös luonnollista siirtää toria hallinnoivalle taholle. Olen valtavan iloinen, että Virta lähti tähän mukaan!”. Torilavalla nähdään Marian kyyneleet, Regina Launivuo & Iloinen bändi, Rytmihäriköt, (Sulut), Järjen projekti ja Hurja Halla.
Popkadun sydämeksikin kutsuttu Alanko Katutähdeksi -katuesiintyjäkilpailu tuo karnevaalitunnelmaa kävelykadulle torstaiksi ja perjantaiksi, kun monen näköiset ja useita taidemuotoja edustavat kokoonpanot ilahduttavat yleisöä esityksillään. ”Kilpailuun ilmoittautuminen avataan tänään ja mukaan mahtuu 24 esiintyjää. Tuttuun tapaan voittajia valitsee niin yleisö kuin nimetty tuomaristokin ja palkintoina siellä on rahapalkintoja, studioaikaa sekä uutuuksina Popkatu-palkinto ja mahdollisuus päästä ainutlaatuiseen vanhanajan valokuvaukseen”, summaa Mutanen.
Rennosti rantapuistossa
Lastenpop tiivistyy tänä vuonna yksipäiväiseksi. ”Olemme saaneet aiemmin paljon palautetta siitä, että lasten ohjelman olisi hyvä ajoittua pidemmälle ajalle päivää, jotta kaikki halukkaat ehtisivät myös työ- ja hoitopäivien jälkeen mukaan. Kokeilemme tänä vuonna ohjelman tiivistämistä aiemman kahden lyhyemmän päivän sijaan yhdelle pidemmälle päivälle. Sisällöstä emme sen sijaan tingi, vaan sen laatuun on panostettu entistä enemmän”, Mutanen kertoo muutoksesta. Lastenpopissa pääesiintyjänä nähdään tänä vuonna Kolibri & Kaukomatka, jonka osallistava musiikillinen mielikuvitusmatka kuljettaa kuulijansa eri puolille maapalloa. Lisäksi Lastenpopissa pääsee kokemaan monenlaista kulttuuria, tanssia ja taidetta. Lastenpopin tapahtumapäivä on keskiviikko.
Rytmipuisto järjestetään tänä vuonna torstaina niin ikään pohjoisessa rantapuistossa ja on myös yhden päivän mittainen, katutaiteeseen ja rytmimusiikkiin keskittyvä puistojuhla. Päivän aikana puistossa nähdään kuopiolainen Funkkaa Taikka Kuole -kollektiivi, joka yhdessä Popkadun kanssa vastaa myös tapahtuman järjestämisestä. Lisäksi puistossa nähdään erityisesti reggaerytmeistä tunnetut paikalliset DJ-kollektiivit Riverside Rockers ja Reggae Time, sekä live-esiintyjänä rap-artisti Are. Päivän aikana päästään kuulemaan myös puiston sanaseppien freestyle-sessiot. Uutuutena Rytmipuistossa nähdään tänä vuonna esiintymässä myös jo avatun DJ-kilpailun voittaja.
Kurkkaa myös muut Popkadun esiintyjä kesälle 2022!