Näkymättömyyttä aiheuttavan Louis Le Princen syndroomasta kärsivän voi havaita ainoastaan kameran ja mikrofonin välityksellä. Yksinhuoltaja Tuomaksen tytär kuitenkin näkee hänet paljain silmin – ainoana ihmisenä maailmassa. Internet-suhteessa oleva Ninni tarvitsee ihastuksen ensikohtaamiseen kameraa.
Jesse Jalosen vuonna 2022 ilmestynyt kiehtova debyyttielokuva on kuvattu kokonaan vuoden 2010 Nokian C5-kännykällä.
Elokuvan ikäraja on 7 vuotta.
Tapahtuman järjestävät VHS-klubi ja Vaara-kirjastot.

